keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ilmiöpohjainen oppiminen: Auttaminen


Maaliskuussa yhteisopetuksessa keskusteltiin auttamisesta ja aiheeseen tartuttiin ilmiöpohjaisen oppimisen keinoin.

Ilmiöpohjaisella opetuksella ja oppimisella tarkoitetaan oppiainerajoja rikkovaa, tutkivaa otetta oppimiseen. Lähtökohtana ovat kokonaisvaltaiset, todellisen maailman ilmiöt. Ilmiöitä tarkastellaan kokonaisina, aidossa kontekstissa, ja niihin liittyviä tietoja ja taitoja opetellaan oppiainerajat ylittäen. Lähtökohta poikkeaa perinteisestä oppiainejakoisesta koulukulttuurista, jossa opeteltavat asiat on usein hajotettu suhteellisen pieniksi ja ehkä irrallisiksikin palasiksi. Ilmiöpohjaisuus avaa isompaa ikkunaa maailmaan ja sen ymmärtämiseen. Lähde: http://ilmiopohjaisuus.ning.com/

Aiheeseen virittäydyttiin katsomalla auttamiseen liittyvä video ja keskustelemalla erilaisista mahdollisista auttamisen tavoista. Sen jälkeen oppilaat saivat jonkin auttamiskohteen lähipiiristään. Kohteen valinta ja auttamistyön raportointitapa olivat täysin vapaavalintaiset; raportti voi olla kuva, video, maalaus, laulu, tanssi tai mitä tahansa mielikuvituksen rajoissa. 5. luokkalaiset kokeilivat ilmiöpohjaista oppimista tässä muodossa ensimmäistä kertaa, joten suunnittelun ja  toteutuksen vapaus herätti aluksi ihmetystä 7-9c -luokan oppilaat ovat jo konkareita ilmiöpohjaisessa oppimisessa ja he osasivat antaa hyviä vinkkejä työskentelyyn. 7-9c -luokan ilmiöpohjaisiin oppimisprojekteihin voi tutustu heidän blogissaan osoitteessa: http://onnijaoppi.blogspot.fi/2014/04/ilmiopohjainen-oppiminen.html

Lopuksi kokoonnuttiin yhteen tarkastelemaan aikaansaannoksia. Monet oppilaista päätyivät auttamaan kotitöissä, mikä varmasti ilahdutti kotiväkeäkin. Raportit koostuivat enimmäkseen kuvista ja teksteistä, valokuvien lisäksi oli sarjakuvia ja piirroksia. Muutama oppilas teki videon auttamistyöstään.